Jari Porttila

Suomi ei voi äänestää Blatteria

 

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on keskellä historiansa syvintä kriisiä. Nyt ei enää puhuta lahjusepäilyistä, vaan siitä, kuinka paljon lahjuksia on liikuteltu.

FIFA:n hallintoneuvoston entinen jäsen Charles Blazer on tunnustanut FBI:n tutkimuksissa lahjonnan. Syytekirjelmän mukaan kyse on 30 miljoonasta dollarista, jotka Etelä-Afrikan hakukomitea tarjoutui järjestämään kolmelle FIFA:n päättäjälle, jotta nämä äänestäisivät vuoden 2010 isännäksi Etelä-Afrikkaa.

Lisäksi FIFA:n päättäjiä ja jäseniä epäillään rahanpesusta, lahjuksista. Lahjuksia olisi käytetty myös 2011 FIFA:n puheenjohtajavaalissa. Kaikkiaan puhutaan 100 miljoonasta dollarista.

Sveitsin viranomaiset puolestaan tutkivat lahjusepäilyksiä Venäjän 2018 Venäjän ja 2022 Qatarin kisojen äänestyksissä.

Sveitsin viranomaiset pidättivät keskiviikkona yhdessä FBI:n tutkijoiden kanssa Sveitsiläisessä viiden tähden hotelissa kahdeksan FIFA:n edustajaa aamiaispöydästä. Jalkapallopäättäjät iskettiin rautoihin ja heidät luovutetaan Yhdysvaltoihin vastaamaan koviin syytteisiin. Ne voivat johtaa kymmenien vuosien vankeusrangaistuksiin.

Ei ihme, että osa pidätetyistä on alkanut jo puhua. He toivovat todistelullaan selviävän ilman rangaistuksia.

Mitä kaiken tämän kohun keskellä tekee FIFA:n puheenjohtaja Sepp Blatter?

Käyskentelee hotelin käytävillä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vuonna 1998 puheenjohtajaksi valittu Blatter aikoo valituttaa itsensä perjantaina vielä kerran jatkokaudelle FIFA:n johtoon. Eikä aio lotkauttaa edes korvaansa lahjussyytteille.

Sveitsiläinen, vuonna 1936 syntynyt Blatter on johtanut FIFA:a rautaisin ottein. Voi sanoa, että järjestössä ei tapahdu mitään Blatterin tietämättä. Jos FIFA:n organisaatioon kuuluneet henkilöt ovat olleet pyörittämässä jo vuosikymmenen ajan lahjusrinkiä, niin tuntuu uskomattomalta, jos puheenjohtaja ei ole ollut "hajulla" asiasta.

Blatter voi vielä tehdä palveluksen maailman upeimmalle pelille. Hänen pitää erota heti tehtävästään ja antaa uusien voimien selvittää, mitä FIFA:ssa on todella tapahtunut.

Tässä tehtävässä askelmerkeistä vastaavat tosin FBI ja Sveitsin poliisiviranomaiset.

Suomen Palloliitolta pitää myös odottaa ryhdikästä käyttäytymistä perjantain vaalissa. Palloliitto ei voi äänestää Blatterin jatkon puolesta, niin paljon epäselvyyksiä tämän päivän tilanne pitää sisällään. Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja voi hakea äänestyskäyttäytymiselle tukea Pohjoismaista. Järkevin ratkaisu koko lajin kannalta olisi Blatterin ero ja selvitystyöryhmän asettaminen tutkimaan koko lahjusvyyhtiä.

FIFA on tosin jo aiemmin tehnyt "tutkimuksia", niissä ei ole saatu vihiäkään nyt esillä olevista kymmenien miljoonien lahjusepäilyistä.

Jari Porttila

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Joo ehdottomasti Suomen pitää äänestää sitä Jordanian prinssiä...

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Ostin viimevuonna FIFA:n viralliset boxerit Lidlistä. Vieläkö niitä kehtaa käyttää ?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Juhani Perttu

En tiedä ? Minä vaihdan kalsarit nyt vähintään kerran viikossa

Eino Vuorinen

Luin tanaan Pretoria News-sanomalehdessa etta Suomi aanesti Blatter'ia. Lehden mukaan Euroopassa Venaja ja sen liittolaiset seka Turkki ja Suomi aanestivat Blatter'ia kuten myos Ranska ja Espanja. Ranska ja Espanja olivat lehden mukaan saanneet suuret rakennusurakat Qatar'issa. Kuka Suomen Jalkapalloliitossa on paattanyt Blatter'in tukemisesta ja miksi?

Toimituksen poiminnat